Digitalisaatio ja demokratia: Automaatiovaihteella kohti yhdenvertaisuutta?

 Minna van Gerven, Aleksander Heikkinen ja Aino Salmi

Digitalisaatiota on edistetty nopeaa tahtia julkisella sektorilla. Sen uskotaan lisäävän viranomaistoiminnan tehokkuutta, mutta myös parantavan palvelujen laatua sekä yhdenvertaisuuden toteutumista harvaanasutussa maassa, kuten Suomessa. Digitalisaatio esitettiinkin kevään vaalikeskusteluissa lähes poikkeuksetta ratkaisuna tämän vuosikymmenen suuriin ongelmiin, olipa kyse ilmastonmuutoksesta, ikääntyvän väestön aiheuttamasta julkisen sektorin rahoitusvajeesta ja jopa joillain puolueilla vaihtoehtona työperäiselle maahanmuutolle. Toisaalta digitalisaatio näyttäytyy vahvasti epäpoliittisena asiana, joka liitetään hallinnon tekniseen uudistamiseen, eikä se noussut yhdenkään puolueen vaaliteemoissa vahvasti esille. 

Suomessa julkisen sektorin tehtävänä on suojata kansalaisten perustarpeet ja taata yhdenvertaisuus hyvinvointivaltiossa. Perustuslaissa (731/1999) säädetään, ettei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän syyn, kuten sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Digitalisaation nähdään tarjoavan mahdollisuuksia parantaa yhdenvertaisuutta etenkin standardoimalla toimintatapoja ja mahdollistamalla yksilöiden osallisuus ja oma-aloitteinen toiminta yhteiskunnassa. Esimerkkinä tästä on perustoimeentulotuen hallinnoinnin siirtäminen kunnilta Kelaan vuonna 2017. Muutoksen tavoitteena oli yhtäältä tehostaa hallintoa sekä toisaalta turvata perustoimeentulotuen hakijoiden yhdenvertainen asema (Saikkonen ja van Gerven 2023; Korpela et al. 2020). Vaikka perustoimeentulotuen tuominen Kelaan yhtenäisti hakemusten käsittelyä merkittävästi, ja sitä kautta purki alueellisia eriarvoisuuksia, ovat tutkimukset kuitenkin osoittaneet, ettei muodollisen tasa-arvoisuuden takaaminen johtanut tosiasiallisen tasa-arvoisuuden toteutumiseen. Muodollisen tasa-arvon vanavedessä uudistus aiheutti siis myös murtuman, jossa toimeentulotukijärjestelmään syntyi uudenlaisia haavoittuvuuksia.  

Digitalisaatio siirtää usein vastuuta yksilölle itselleen. Tämä on todettu ongelmalliseksi eritoten toimeentulotukijärjestelmässä, joka on osa sosiaalihuoltoa ja tarkoitettu viimesijaiseksi turvaverkoksi kaikkein heikoimmassa asemassa oleville (Saikkonen ja van Gerven, 2023). Sosiaaliturvan digitalisoinnissa tulisikin huomioida ihmisten erilaiset lähtökohdat käyttää sähköisiä palveluita. Sähköisen asioinnin lisääminen edellyttää käyttäjiltään digitaitojen ja -laitteiden lisäksi myös ymmärrystä niin omista oikeuksistaan kuin sosiaaliturvan monista eri järjestelmistä ja käytännöistä. Sosiaaliturvan uudistamista valmisteleva komitea (2022) onkin tunnistanut tämän yhdeksi nykyjärjestelmän ongelmakohdaksi. 

Julkisten palveluiden ja sosiaaliturvan digitalisaatiossa tulisi tavoitella palveluiden laadun säilyttämistä tai parantamista – ei vain saavutettavuutta ja tehokkuutta. Tämä on keskeistä, koska yhdenvertaisuuden parantamiseen tähtäävä digitalisaatio ei onnistu tavoitteessaan niin kauan kuin yksilöiden kyky selvitä digitaalisessa yhteiskunnassa vaihtelee, samoin kuin heidän käytettävissään olevat teknologiat. Teknologialähtöiset uudistukset voivat altistaa järjestelmiä murtumille, jossa ne tuottavat tavoiteltavien yhteiskunnallisten hyötyjen sijaan uudenlaisia riskejä ja haavoittuvaisuuksia. 

Jotta voimme rakentaa kestävämpää digitaalista yhteiskuntaa, tulisi julkisen sektorin toiminnan digitalisoinnin lähtökohdaksi omaksua siis ihmislähtöisyys teknologialähtöisyyden sijaan ja hylätä ajatus yhden mallin ratkaisuista. Tämän rinnalle tarvitsemme syvällisempää ymmärrystä algoritmisiin järjestelmiin liittyvistä yhteiskunnallisista kytköksistä ja jännitteistä. Tämä on merkityksellistä, sillä algoritmiset järjestelmät muuttavat vakiintuneita toimintatapoja ja sitovat yhteen uusia toimijoita, altistaen näitä järjestelmiä murtumille, joiden vaikutukset eivät ole ainoastaan teknologisia. Näiden murtumien ja niihin liittyvien korjaustarpeiden tunnistaminen on keskiössä STN-rahoitteisessa REPAIR-tutkimushankkeessa, jossa hyödynnämme tätä ymmärrystä myös kartoittaaksemme askelmerkkejä kohti tehokasta, oikeudenmukaista ja vastuullista yhteiskuntaa. 

Lähteet 

Korpela, T., Heinonen, H. M., Laatu, M., Raittila, S., & Ylikännö, M. (2020) Ojista allikkoon?: Toimeentulouudistuksen ensi metrit. 

Saikkonen, P. ja van Gerven, M (2023) Viimesijaisen turvan digitalisointi ja yhdenvertaisuuden lupaus. Esitys Sosiologipäivillä 23.3. Tampere. 

Sosiaaliturvan monimutkaisuus: Sosiaaliturvakomitean ongelmaraportti (2022). Sosiaaliturvakomitean julkaisuja 2022:1. Sosiaali- ja terveysministeriö: Helsinki. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-8436-3 (vierailtu 19.4.2023).